Kriminalisoimalla holokaustin kieltäminen lisätään sen poliittista valtaa


Yleisen historian mukaan holokausti oli Saksan kansallissosialistien toimeenpanema systemaattinen etnisten, uskonnollisten ja muiden vähemmistöryhmien kansanmurha 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa. Sionistisen eliitin hapatuksessa keitetty historian tulkinta ilmaisee päävastuulliseksi holokaustiin Saksankansallissosialistisen hallituksen, joka olisi Adolf Hitlerin johdolla järjestelmällisesti suunnitellut, ohjaillut ja toteuttanut joukkotuhon. Lisäksi holokaustiin olisivat osallistuneet aktiivisesti myös monet Saksan liittolaiset ja niiden miehittämien maiden yhteistyöhön osallistunut väestö1.

Yllä mainitun mukaan Euroopan juutalaisia pidetään ”kansanmurhan” pääasiallisena kohteena. Juutalaisia arvioidaan kuolleen holokaustissa noin 5–7 miljoonaa1.

Myös uusimpia tutkimuksia on julkaistu. Nimittäin Holo­caust Memorial Museumin tutkijat ovat päätyneet siihen tulokseen, että toisen maailmansodan ­aikainen juutalaisten jouk­ko­tuho vaati todennäköisesti paljon enemmän uhreja kuin tähän asti on uskottu. Tarkasteltuaan juutalaisvainoja 13 vuoden ajan he ovat saaneet selville, että ­natsit perustivat kaikkiaan noin 42 500 leiriä ja ghettoa vuosina 1933–45. Tähän asti määräksi on arvioitu 7000. Niinpä tutkijat ovat tulleet siihen uskoon, että holokaustissa murhattiin tai vangittiin 15–20 miljoonaa juutalaista. (Historia 2013). Myös tämä tutkimus on täysin riittämätön antamaan mitään vahvistusta holokaustin paikkansa pitävyydestä, kuten tuonnempana asiaa käsittelemme.

Holokausti teoreema herättää vielä nykyisinkin varsin tunteenomaisia keskusteluita ja suoranaisia oikeusjuttuja. Niinpä Suomessakin kansanedustaja Peter Östman (kd.) jätti huhtikuun alkupuolella 2014 kirjallisen kysymyksen eduskunnan puhemiehelle holokaustin kieltämisen saattamisesta laittomaksi Suomen lainsäädännössä2.

Holokaustin kiistäminen on kielletty kolmessatoista itsenäisessä valtiossa. Ilmeisesti nykyisin viidessätoista EU-maassa ei rangaista holokaustin kieltämisestä. Myös EU:n oikeuskomissaari Viviane Reding on vaatinut tämän vuoden alussa, että kaikki EU-maat tekisivät holokaustin kieltämisestä laittoman nopealla aikataululla2.

Miksi holokaustin kieltävä arvostelu halutaan laittomaksi?

Virallisesti annetaan ymmärtää, että holokaustin kieltäminen tulkittaisiin kansanryhmään kohdistuvaksi rasismiksi ja vihapuheeksi. Sillä aivan vakavissaan oletetaan lähihistoriassa ”juutalaiseen” kansanryhmään kohdistuneen yllä mainitun kaltainen massiivinen tuhotyö. Joukkotuhon kyseenalaistaminen tulkitaan siis historian suurimpiin kuuluvan hirmuteon vähättelynä, kansanryhmän pilkkaamisena ja pahimmanlaatuisena hurskasteluna.

Tavallaan muun muassa ateistien esittämät väitökset uskontoja ja ylipäänsä uskonnon filosofioita vastaan loukkaavat vakaumuksellisia kristittyjä. Ennen kaikkea ateismi kieltää Jumalalta jumaluuden, ja jos Jumala kuitenkin on olemassa, se on suuren luokan vähättelyä.

Johdonmukaisena päätelmänä ei silti voida esittää, että kaikki kritiikki, älyn käyttö ja vakiintuneiden käsitysten kyseenalaistaminen tulisi kieltää. Tällainen olisi suora hyökkäys yksilön vapautta vastaan. Sen vuoksi tosiasioiden tai väitettyjen tosiasioiden tutkiminen ja kyseenalaistaminen on parempi edelleenkin pitää yhtenä sananvapauden periaatteena.

Mistä nämäkin ruumiit lienevät peräisin?
Mistä nämäkin ruumiit lienevät peräisin?

Todellisuudessa halu kieltää holokausti liittyy sen taakse kätkeytyvään poliittiseen salaisuuteen, johon palaamme tämän kirjoituksen viimeisessä luvussa. Jos holokausti on kansainvälisen politiikan kannalta merkittävä tai hyödyllinen väline, niin tietysti sille ja sen tukemalle strategialle halutaan lainsuoja – ja holokausti pyritään esittämään tabuna.

Esimerkkejä siitä, että holokausti on globaali hegemonian instrumentti

Oletettu juutalaisten kansanmurha eli holokausti on saavuttanut valtavat mittasuhteet. Kansainvälisellä politiikan areenalla holokaustin välityksellä on haalittu sangen mittavasti, niin kvantitatiivista kuin myös manipulatiivista hyötyä sionistien organisaatiolle ja Israelille. Täten sionistinen eliitti on saavuttanut helpommin erilaiset globaalit poliittiset päämääränsä, jotka ovat palvelleet mainitun oligarkian ylikansallista hegemoniaa.

Holokaustista on ollut hyötyä fasistisen Israelin valtion perustamisessa. Israelin valtio on saanut rauhassa jatkaa valtioterrorismiaan Lähi-idässä sekä suorittanut kenenkään häiritsemättä palestiinalaisten kansanmurhaa kauhistuttavana ydinasevaltiona.

Tähän yhteyteen sopii viittaus kirjoitukseeni Israelin valtion synnystä ja sen luonteesta.

Yllä oleva viittaa siihen, että holokausti on rabbiinisen eliitin poliittinen propaganda-ase, jonka välityksellä juutalaiset organisaatiot ovat hyötyneet myös siinä, että Euroopan kansat on saatu syyllisyydentuntoisiksi. Se, että juutalaisten ”joukkotuhoa”, ei ole uskallettu laajemmin tutkia ja arvostella, johtuu kansalaissosialistiksi leimaamisen pelon lisäksi siitä, että holokausti on kohotettu jonkinlaiselle uskonnolliselle tasolle, eli kyseisestä ”joukkotuhosta” on muodostunut tabu. Siten tätä asiaa kohtaan ei saisi esittää mitään tieteellistä tai muutakaan kritiikkiä. Holokaustilla on synnytetty loputon syyllisyyden tunto erikoisesti kristittyä maailmaa kohtaan. Niinpä tämän moraalisen taakan ansiosta sionistit ovat kätyreineen onnistuneet saamaan kristityn maailman polvilleen ja heidät nöyrästi toteuttamaan sionististen roistojen pyrkimyksiä ylikansallisen politiikan kentällä.

Sionistinen eliitti on saanut Yhdysvallat totaalisesti hallintaansa, mutta kuinka tämä on mahdollista? Se on onnistunut siksi, että Israelia ihannoivalla eliitillä on hallussaan USA:n joukkotiedotusvälineet, elokuvateollisuus, sionistisen pankkiirieliitin pankit omistavat suuren osan USA:n keskuspankista (Federal Reserve) halliten sen systeemiä. Keskuspankin ja rahoitusmarkkinoiden kautta pankeilla on valtava vaikutus kansainväliseen pankkitoimintaan ja maailmanmarkkinoihin.

USA:n ulko- ja sisäpolitiikkaan on ollut erittäin suuri vaikutus seuraavilla tekijöillä: CAMERA-ryhmä, massamedia ja sen vahtikoirat, ADL, Wall Streetin pankkiirit. Neokonservatismi on myös soveltunut hyvin mainitun harvainvallan pyrkimyksiin. Niinpä ei ole yllätys, että monet neokonservatismeista, kuten esimerkiksi Leon Strauss, Allan Bloom ja Paul Wolfowitz ovat vaikuttaneet USA:n sisä- ja ulkopolitiikassa. (Mearsheimer ja Walt 2007).

Sionistien elitismi voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen:

  1. pankkiirien ja liikemiesten muodostama eliitti, jonka aloittivat Rothschildit 1700-luvulla. Muita vaikutusvaltaisia pankkiirisukuja ovat esimerkiksi Warburgit ja Rockefellerit (Ginsberg 1993); (Maariv 2.11.1994); (Steinhauser 1994).
  1. Toisena osa-alueena on globaali poliittinen oligarkia, joilla on käytössään kaikki mahdolliset organisaatiot ja järjestöt. Näitä poliittisia instrumentteja ovat esimerkiksi seuraavat: Erilaiset Israelin lobbaajat, American Israel Public Affairs Committee -järjestö (AIPAC), American Civil Liberties Union (ACLU), bilderberg-ryhmä, vapaamuurarit, ”juutalainen” vapaamuurarijärjestö B`nai B`rith (jonka väitetään johtavan ei-juutalaisia vapaamuurarijärjestöjä) jne. (Ginsberg 1993); (Maariv 2.11.1994); (Steinhauser 1994).
  1. Kolmanteen ryhmään voisi sisältyä kaikki sosiaalisen elämän kirjo, kuten esim. viihdeteollisuus, joukkoviestintä, pedagoginen sektori ja koulutusmaailma kokonaisuudessaan (Ginsberg 1993); (Maariv 2.11.1994); (Steinhauser 1994).

 

Rahankeruukampanjoiden ja sympatioiden haalimisen lisäksi sionistinen harvainvalta on hyötynyt juuri holokaustin mediarummutuksesta edellä mainitulle kolmella osa-alueella.

Holokaustin ympärillä on kudottu suojaava sädekehä myös siksi, että mikäli holokaustiin liittyvä huijaus paljastuisi kansoille, murtaisi se myös sionistien kansainvälistä hegemoniaa.

Toisaalta, mikäli holokausti ilmenisi puolueettoman tutkimuksen ansiosta perättömäksi, vapautuisi silloin maailman juutalaiselta väestöltä kauhuskenaario väitetyn strategian kohtaamisesta populaatiolleen. Totuudenmukainen tutkimus ja paljastusoperaatio palvelisivat ”joukkotuhoon” liittyen koko maailmaa. Tällöin ehkä poistuisi myös Israelilta sen rikoksia suojaava sädekehä sekä USA:n toiminta ”vapauden” imperialistina murtuisi.

Voidaanko sokeasti uskoa holokaustin aitouteen?

Valitettavasti niin kutsuttu virallinen tutkimus ja tiedemaailma eivät ole kyenneet ensinkään todistamaan holokaustin paikkansapitävyyttä. Totuus holokaustin uskottavuudesta perustuukin vakuuttautumiseen ja uskoon siitä, että se on totta. Tätä holokausti-uskontoa on lujitettu kohta seitsemän kymmentä vuotta kestäneellä hillittömällä mediarummutuksella. Ei se ole ihme, että tähän sanomaan uskotaan, sillä onhan sukupolvien saatossa meille iskostettuna kyseiset joukkotuhot itsestäänselvyyksinä piilotajuntaamme. Tämä manipulointihan alkaa jo kotona ja jatkuu peruskoulussa sekä sitä täydennetään jatko-opintojen kuluessa ja muissa yhteyksissä.

Mainitsemisen arvoista on kuinka esimerkiksi Don Heddesheimerin kirjassa The First Holocaust: Jewish Fundraising Campaigns With Holocaust Claims During and After World War One, julkaistaan suuri määrä lehtileikkeleitä ja propagandalehtisiä, joissa esitetään väitteitä Euroopan juutalaisten kärsimyksistä ja välittömästä tuhosta aina 1800-luvun lopulta alkaen. Artikkeleiden joukosta havaitaan juutalaisten käyttäneen kymmeniä kertoja ennen II Maailmansotaa mystistä lukua ”6.000.000” esittämään juutalaisten määrää, jotka ovat kuoleman tai tuhon partaalla eri konfliktien ja mullistusten aikoina niin Euroopassa kuin Venäjälläkin.

Varmaankin näillä julkaisuilla on ollut poliittisilla taustatukea suunnitelmille luoda Palestiinaan juutalaisvaltio, Balfourin julistuksen lisäksi. Lisäksi herää epäilemättä todellinen epäilyksen henki siitä, että onko sittenkään mahdollista holokaustin paikkansapitävyys, jos sitä on jo toitotettu tapahtuvaksi profetiallisesti vuosikymmeniä aikaisemmin ennen mainitun ”infernon” tapahtumien jaksoa vuosina1939 – 1945?

Liitettiinkö siis sionistisen eliitin toimesta Hitlerin toiminnan yhteyteen toisen maailmansodan melskeissä juutalaisen eliitin sepittämä mystinen profetia kuudesta miljoonasta tuhoutuneesta juutalaisesta realisoituneeksi ennusteeksi? Siltä se ainakin vaikuttaa.

Edellisten näkökantojen lisäksi holokausti esiintyy lähinnä valheellisena propagandan instrumenttina seuraavien tutkimuksien valossa:

Tekniikka:
Alla olevassa esityksessä otettiin esimerkiksi Auschwitz-Birkenaun keskitysleiri, sillä se oli keskeisimmässä asemassa oletetuissa joukkotuhoissa.

Yleisesti on esitetty, että vankien surmaamiseen esim. Auschwitz-Birkenaun keskitysleireillä käytettiin Degesch-yhtiön tuottamaa Zyklon-B merkkistä tuholaismyrkkyä. Historian tutkimuksen mukaan natsien keskitysleireillä käytetty aine oli siis myös tuo edellä mainittu Zyklon B, joka on syaanivetyvalmiste ja sen vaikuttava aine on sinihappo, HCN.

On muistettava, että syaanivedyllä on herkkyys kondensoitua eli tiivistyä pinnoille, kuten esim. seinille ja teloitettavan iholle. Niinpä nesteytymisen estämiseksi teloituskammion ja syaanivedyn lämpötilan on oltava ihanteellinen.

Syaanivety on turvallisuusluokituksiltaan herkästi syttyvää (F+) sekä ympäristölleen vaarallista (T+). Siksipä herääkin ihmetyksiä, sillä kuinka Auschwitzin puutteellisissa olosuhteissa mainostetut joukkoteloitukset olivat mainittujen vaarallisten aineiden kanssa mahdollisia?

Natsien keskitysleireissä mainituissa kaasukammioissa ei ole todistettu olevan minkäänlaista toimivaa tuuletusta; lämmitysjärjestelmän puuttuessa suurin osa höyrystyneestä syaanivedystä olisi tiivistynyt kammion seiniin ja uhrien iholle. Ja koska kysymyksessä nykyhistorian kirjoitusten mukaan olivat massateloitukset, olisivat ne vaatineet (Auschwitz) joka teloituskerran jälkeen täydellisen kammionpesun ja tuuletuksen jo turvallisuussyistä.

Tämä puhdistustyö olisi ollut suunnaton urakka, ja olisiko se onnistunut täydellisesti? Olisi varmaankin ollut varomatonta sijoittaa luokituksiltaan F+ olevan kemikaalin vaikutusalue krematorion viereen! Tämä asia herättää ihmetystä ennen kaikkea siksi, että kaasukammioista, kuten jo todettiin, ovat puuttuneet toimivat tuuletusjärjestelmät, eikä käytössä ole ollut tiivistä ovea. Ruumiithan on pitänyt saada jotakin menetelmää käyttäen ulos kaasukammiosta siten, että höyrystyneet kaasut eivät ole päässeet kyseisestä tilasta ulos.

Edellä mainittua esitystä tukee myös professori Faurissonin tutkimukset holokaustista. Osa näistä tutkimuksista on julkaistu Faurissonin artikkelissa ”The Zündel Trials (1985 and 1988)” (JHR 4/1988), jossa hän kuvailee osuuttaan Zündel-oikeudenkäynnissä 1988.

Muutamia otteita Faurissonin artikkelista:

Ken Wilson, ilmakuvaspesialisti, oli osoittanut, että ihmisten surmaamisiin tarkoitetuissa Auschwitzin ja Birkenaun kaasukammioissa ei ollut edes savupiippuja kaasun poistamiseen, mikä olisi ollut välttämätöntä. The Rudolf Report, (s. 288), tiedotteessa selitetään, että on tieteellisesti todettu, ettei kaasukammioiden seinämissä ole lainkaan syanidijäämiä (Faurisson 1985 ja 1988).
Edelleen lainauksia prof. Faurissonilta, tällä kertaa Truth in Press -järjestön haastattelussa (Spotlight 1.9.1990), jossa Faurisson esittää asiantuntemustaan kaasukammioiden tutkimuksissa.

Hän kertoo Auschwitzin päällikön Rudolf Hössin “tunnustuksesta”, joka oli saatu kiduttamalla. Hössin mukaan ovi kaasukammioon, jossa oli tuhansia uhreja, avattiin puolen tunnin kuluttua kaasuttamisesta ja kammiota alettiin tuulettaa. Ruumiita alettiin heti kantaa ulos. Höss sanoo myös, että kantajat kantoivat ruumiita ulos “tupakoiden ja syöden samaan aikaan”. Faurisson ihmettelee: “Vain puolen tunnin kuluttua alettiin kantaa ulos ruumiita, jotka olivat täynnä kaasua, syöden ja polttaen tupakkaa? Onko mahdollista syödä ja polttaa ottamatta pois kaasunaamaria?” Varmaankin jokainen välttäisi tupakointia, kun herkästi syttyvää kaasua tulvii usean tuhannen ruumiin keuhkoista ja onkaloista? Faurisson toteaa, että ”vielä viikon päästä kaasutuksesta huoneeseen meneminen ilman kaasunaamaria tappaa! Tuo tunnustus on vain tekaistu sepitelmä, valhe” (Spotlight 1.9.1990).

Faurisson jatkaa: “Olen käynyt Auschwitzissa, jossa näytetään ‘uudelleen rakennettua kaasukammiota’ (Auschwitz I) ja joitakin krematorioiden ja kaasukammioiden jäännöksiä (Birkenau). Struthofissa (Elsassissa) ja Majdanekissa (Puolassa) olen tutkinut rakennuksia, joiden väitetään olevan ‘alkuperäisiä kaasukammioita’. Olen analysoinut tuhansia dokumentteja varsinkin Pariisin Contemporary Jewish Documentation -keskuksessa, asiakirjoja, pikakirjoituskopioita, valokuvia ja kirjallisia todistuksia. Olen väsymättä ahdistanut spesialisteja ja historioitsijoita kysymyksilläni. Olen etsinyt, mutta turhaan, edes yhtä internoitua tai vankia, joka kykenisi todistamaan minulle, että hän todella omin silmin on nähnyt ’kaasukammion.’ En missään nimessä tahtonut petollista todistusten runsautta, olisin ollut tyytyväinen yhteen. En koskaan löytänyt sellaista todistusta. Päinvastoin, olen löytänyt paljon vääriä todistuksia. Lisäksi olen löytänyt vaikenemista, kiusaantuneisuutta, vihamielisyyttä ja lopulta myös herjauksia, loukkauksia ja väkivaltaa” (Spotlight-lehden 24.12.1979).

Olettamuksen mukaan Birkenaun krematorion II:n ja III:n ruumishuoneita käytettiin ”kaasukammioina”. Germar Rudolfin tuottaman teoksen mukaan, kattojen lävitse rikottiin oletetut Zyklon-B:n valuttamisreiät, propaganda tarkoituksessa betonin lävitse, kattojen valmistumisen jälkeen. Mutta, koska katot valettiin talvella 1942 – 43, eivät silloin kyseiset tilat ole voineet toimia kaasukammioina, sillä tuolloin (1942 – 43) ei katoissa ollut reikiä ensinkään. Kuitenkin joukkotuhonnan krematorio II:n tiloissa sanotaan alkaneen, jo vuonna 1941 ja olleen täydessä vauhdissa mainittuun aikaa (1942 – 43) mennessä. Seuraava tekstin osuus huomioiden (seuraava kappale), kaasutusluukut ovat täytyneet syntyä saksalaisten perääntymisen jälkeen. Myös mainituista kohteista sodan aikana otetut ilmakuvat, suhteessa esim. katon aukkoihin, eivät täsmää, kyseisiin kohteisiin verrattuna sodan jälkeen.

Se, että lavastetut Zyklon-B:n valuttamisreiät tehtiin saksalaisten perääntymisen jälkeen, vahvistaa myös se, että oletettujen kaasukammioiden toiminnan jälkeen rakennukset räjäytettiin sisältä päin. Mikäli kaasun sisään täyttöaukot olisivat olleet katoissa, jo räjähdyksien aikana, olisi paineaalto ylöspäin pyrkiessään rikkonut ja repinyt, kaasun sisään laskemiseen tarkoitettuja aukkoja tai luukkuja. Mutta kyseiset luukut olivat ehjät. Näin ollen varmaa on, että väitettyjä kaasun sisään laittamiseen tarkoitettuja aukkoja ei lisätty ennen kuin vasta sen jälkeen, kun rakennukset oli räjäytetty, toisin sanoen siis saksalaisten perääntymisen jälkeen (Rudolf 2010).

Holokaustin puolustajat tietysti sanovat heti, että miksi saksalaiset räjäyttivät krematorio II:sen? Tähän täytyy vastata siten, että mikäli saksalaiset räjäyttivät tilan, sisältyi toiminta perääntymis-sodan taktiikkaan tai vaihtoehtoisesti liittoutuneet räjäyttivät sen.

Väestörekisteri:

Walter Sanningin tutkimus. Sanning on päätynyt seuraaviin väestötilastollisiin lukuihin kirjassaan ”the Dissolution of Eastern European Jewry” (1990).

Juutalaisten määräksi maailmassa vuonna 1939 16,035 miljoonaa (s. 185), vuonna 1941 15,967 miljoonaa (s. 197, 199), vuonna 1945 14,7 miljoonaa (s. 199, 204).

Ja edelleen vuonna 1970 16,2 miljoonaa (s. 204) ja vuonna 1979 16,3 miljoonaa (s. 204). Näiden lukujen valossa väitettyä kuuden miljoonan juutalaisen joukkomurhaa sodan aikana (1939–1945), ei tapahtunut.

Politiikka:
Myös poliittisesti “juutalaisten kansanmurha” on mahdotonta, sillä ei voida löytää määräystä tuhota juutalaisia, suunnitelmaa juutalaisten tuhoamisen suorittamisesta ja ei ole löydetty keskusorganisaatiota, joka olisi koordinoinut kyseisen suunnitelman toimeenpanon. Lisäksi massatuho olisi vaatinut budjetin, jota ei ollut. Kyseiset hankkeet eivät onnistu ilman rahaa tai luottoja.

Kannattaa myös tutustua professori Paul Rassinierin kirjoittamaan teokseen The Holocaust Story and The Lies of Ulysses, jossa hän toteaa, että natseilla ei ollut suunnitelmaa suorittaa juutalaisten kansanmurhaa ja että virallisesti ei ollut päätetty “kaasulla tuhoamisesta”. Kuten myös sen, että natsit eivät tappaneet kuutta miljoonaa juutalaista (Rassinieri 2005).

Täytyy muistaa, että Rassinieri oli henkilökohtaisesti kokenut keskitysleiriolot, sillä hän oli myös tuolloin kommunisti ja natsien vihaaja.

Eettisyys:
Syvästi kristilliseen perinteeseen juurtunut saksalainen kansa olisi tuntenut eettisesti vastenmieliseksi etnisen eliminoinnin, eikä olisi siihen suostunut missään tapauksessa. Himmler tarkoittikin “puhdistuksella” juutalaisen väestön pois siirtämistä Saksasta, ei heidän tuhoamistaan. Tällaisessa puhdistuksesta sionisteilla ja natseilla oli yhteinen tavoite: sionisteilla oma maa Israelissa ja natseilla arjalainen Saksa.

Hitler ei antanut koskaan käskyä juutalaisten joukkotuhoamiseksi. Joukkotuhoamiset ovat sisältyneet kylläkin enemmän sionistien toimenkuvaan.

Holokaustin puolustajien näkemyksiä

Ensinnäkin sivuttakoon yllä mainittua holokaustin ”tutkimusta” (Historia 2013), jonka mukaan juutalaisia olisi murhattu tai vangittu 15–20 miljoonaa. Lisäksi, että leirejä ja ghettoja olisi ollut 6 kertaa enemmän kuin aikaisemmin oli ilmoitettu. Tämäkään tutkimus ei anna mitään todisteita siitä, että holokausti olisi todella tapahtunut. ”Tutkimukseen” viittaava kirjoitus ei myös anna minkään laista todistus aineistoa mainitun joukkomurhan mahdollisesta tapahtumisesta.

YK-tiedote toteaa muun muassa seuraavaa: Auschwitz sijaitsee Puolassa lähellä Oswiecimin kaupunkia. Natsihallinnon aikana leiri jakaantui kolmeen osaan: Auschwitz I, Auschwitz II-Birkenau ja Auschwitz II -Monowitz. Pääleirien alaisuudessa oli yhteensä 40 erillistä leiriä. YK-tiedotteen mukaan vuodesta 1942 lähtien paikasta muodostui eräs ihmiskunnan historian suurimmista massamurhanäyttämöistä. Suurin osa juutalaisista miehistä, naisista ja lapsista toimitettiin tapettaviksi Birkenaun kaasukammiohin heti kuljetusten saavuttua perille.

Kantaa ottamatta YK-tiedotteen, josta puutuvat kaikki todistusaineistot, totuusarvoon sanottakoon, että jo tuohon vuoteen 1942 mennessä erään valtaeliitin synnyttämä Neuvostovaltio oli kävellyt kymmenien miljoonien ruumiitten ylitse työleireillään.

Yhteenvetona Reposen teoksesta Kaasukammion varjossa esitettäköön seuraavaa: Suomalaiskohtaloita kuvaava teos Stutthofin kuolemanleirillä ei valitettavasti sisältänyt tietoja, jotka tukisivat käsitystä kaasukammioita ja niiden toiminnasta leirillä. Vaikka Reposen kirjan tarkoituksena on ollut holokaustin todellisuuden vahvistaminen, ei kirjasta sellaista sisältöä löydä etsimälläkään (Reponen 1980).

”Kuolemanleirillä” olleet Lilly ja Veijo elivät ”kaasukammion varjossa”. Mutta kuinka syvälliset olivat heidän tietonsa kaasukammioista? Lilly kertoi kuinka hän tullessaan leirille kuuli juutalaisilta leirillä olevasta kaasukammiosta, joka olisi sijainnut krematorion vieressä (s.127). Usein hän sanoo havainneensa, kuinka naisia 60-80 henkilön suuruisissa ryhmissä kuljetettiin tiellä, joka vei kaasukammiota kohti (s.140). Lillyn tietojen mukaan kaasukammioon sopi 50-80 henkilöä (s.140), kun taas Reposen mukaan kaasukammioon mahtui 30-40 henkilöä (s.116). Tämän Reposen tiedon mukaan Lillyn mainitsemat 60-80 henkilön ryhmät, jotka Lilly näki kulkevan, suuntanaan kaasukammio (s.140), eivät siten olleet matkalla kaasutettavaksi (Reponen 1980).

Reposen mukaan Lilly ei muistanut juuri mitään elämästä Stutthofissa ennen kuin hän oli lukenut vihkosen, jonka henkiin jääneet olivat kirjoittaneet kokemuksistaan Slobodkanissa ja Stutthofissa (s.10) (Reponen 1980). Tämän asiantilan perusteella kukin voi päätellä Lillyn muistitiedon totuudenmukaisuuden.

Yhteenvetona voidaan päätellä, että holokaustiin kriittisesti suhtautuvat tahot perustavat näkemyksensä joukkotuhosta tutkittuun tietoon ja terveeseen järkeen uskomusten ja mielikuvituksen sijaan.

Holokaustin puolustajien näkemyksiin vaikuttaa selvästi valtamedian vuosikymmeniä vuosia jatkunut painostuskampanja ”Holokaustin aitoudesta”, aiheeseen liittyvä elokuvateollisuuden anti, joukkotuhon arvostelijoiden leimaaminen esimerkiksi natsiksi ja Raamatun Kirjoihin kirjaimellisesti nojautuva fundamentalistikristillisyys. Tähän kristittyjen holokausti-näkemykseen on tehonnut Israel-myönteisen eliitin massamedian manipulointi ”juutalaisista” Jumalan ”silmäteränä” ja Israelista ”Pyhänä-maana”.

Markku Juutinen

Lähteet

Bar-Yosef 1994, Maariv 2.11.1994, ‘The Jews Who Run Clinton’s Court’; Duke 2003, 146-147.

Faurisson, Robert (1985 and 1988). The Zündel Trials, (JHR 4/1988)

Ginsberg, Benjamin (1993).  The Fatal Embrace: Jews and the State. Chicago: by The University of Chicago. 1-2, 103 s.

Mearsheimer & Walt (2007). Yhteenveto Israelin lobbyn vaikutuksesta median ja akatemiaan

Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.

Rassinier, Paul (2005). The Holocaust Story and The Lies of Ulysses

Reponen, Oskar (1980). Kaasukammion varjossa – suomalaiskohtaloita Stutthofin kuolemanleirillä, pohjana Lilly Millnerin haastattelu ja Veijo Johanssonin päiväkirja. Weilin+Göös.

Rudolf, Germar. (2010). Dissecting the Holocaust : The Growing Critique of “Truth” and “Memory”.

Solženitsyn, Alexander (1974). Gulag-arkipelagen Fängelseindustrin. Del 1 och 2. Wahlström & Widsrand

Spotlight -lehti 1.9.1990 ja 24.12.1979). (Truth in Press -järjestön suorittama Faurissonin haastattelut, jotka julkaistiin Spotlight -lehdessä).

Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.

 

  1. Holocaust Encyclopedia. Saatavilla:http://www.ushmm.org/wlc/en/article.php?ModuleId=10005143
  2. Pohjalainen (2.4.2014). Saatavilla: http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/ostman-holokaustin-kieltaminen-laittomaksi-1.1585378