Osa äärijuutalaisista iloitseee heikompien auttajan, Kayla Muellerin kuolemasta


Avustustyöntekijä Kayla Mueller joutui puoleksitoista vuodeksi ISIS-terrorijärjestön panttivangiksi. Viikolla kuusi ISIS ilmoitti 26-vuotiaan Muellerin kuolleen (WZID 2015). Muellerin kuolema on herättänyt laajasti myötätuntoa ja surua maailmalla, mutta tietyissä äärijuutalaisuuden piireissä sekä Israelin kannattajien keskuudessa Kaylan menehtyminen otettiin ilolla vastaan ihannoiden ISIS-terroristeja mahdollisesta kuoleman tuottamisesta (EI 2015).

Muellerin toiminnasta

Mueller oli kotoisin Prescottin kaupungista Arizonasta. Valmistuttuaan yliopistosta vuonna 2009 Mueller muutti Intiaan työskennelläkseen avustusjärjestöissä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Intiasta matka jatkui Israeliin ja palestiinalaisalueille.

Mueller toimi solidaarisuus aktivistina Israelin miehitystä palestiinalaisalueilla vastustavassa järjestössä International Solidary Movementissa (ISM). Muellerin toiminta oli sangen uhrautuvaa, sillä ISM:n lausunnon mukaan Mueller majoittui esimerkiksi Itä-Jerusalemissa asuneen palestiinalaisperheen luona estääkseen juutalaisten siirtokuntalaisten aikomukset talon viemiseksi.

Mueller osallistui väkivallattomiin protesteihin, joiden tarkoituksena oli pysäyttää Israelin sotilaskoneiston brutaalit aikomukset palestiinalaisten kotien tuhoamiseksi. Hän vastusti juutalaisarmeijan palestiinalaisiin kohdistavaa etnistä puhdistusta. Lisäksi hän saattoi palestiinalaisia lapsia kouluun estääkseen juutalaissiirtokuntalaisten lapsia kohtaan suunnatun häirinnän (EI 2015).

Vuonna 2011 Mueller palasi Arizonaan, missä hän työskenteli naisten turvakodissa sekä hiv- ja aids-klinikalla ja vuonna 2012 Muellerin avustustyö johdatti hänet Syyrian ja Turkin rajaseudulle auttamaan syyrialaisia pakolaisia (EI 2015).

Ääriainekset riemuitsevat Muellerin kuoleman kustannuksella

Kovan linjan Israelin tukijat olivat jopa iloisia 26-vuotiaan Kayla Muellerin kuolemasta ISIS-terroristien kynsissä, kirjoittaa toimittaja Rania Khalek sivustolla the Electronic Intifada (EI 2015).

Yhdysvalloissa syntynyt rabbi Ben Packer huutaa facebook-päivityksessään, KAIKKI SYMPATIA- POISSA!! Packerin ystävät voivottelivat facebookissa hänelle, että harmillista, kun ISIS ei polttanut Muelleria elävältä. Näin Khalek raportoi kuvankaapausten tukemana. (EI 2015). Packeria vielä pahemmin kirjoittaa konservatiivinen blogisti Debbie Schlussel. Hänen mukaansa Mueller oli juutalaisvihaaja ja Israelin vastainen ämmä (bitsch), joka ei sympatiaa ansaitse.

KaylaM

 

Samoilla linjoilla oli Breitbartin toimittaja Joel Pollak, joka twitterissään nimitteli Muelleriä anti-Israel-aktivistiksi. Pollakin mukaan Mueller sai syyttää itseään siitä, että hänen idealisoimansa terroristit tappoivat hänet. (EI 2015). Pollakin uskontona on juutalaisuus (Felsenthal 2010).

 

Twitterissään Pollak syyttää näistä raportoitunutta toimittajaa Rania Khalekia ja raportin julkaisutta sivustoa terrorismin ihannoinnista.

Myös Rachel Corrie oli Muellerin kaltainen ihmisoikeusaktivisti, jonka yli ajettiin tarkoituksella juutalaisvaltion armeijan puskutraktorilla vuonna 2003. Corrie oli tuolloin estämässä palestiinalaisten kotien purkamista Gazassa (EI 2015).

Anti-Palestiinan aktivistin Lee Kaplanin mielestä Kayla Muellerin kuolemasta ollaan läntisen median välityksellä kehittelemässä toista ”Rachel Corrierin propaganda tarinaa” (EI 2015).

ISIS-järjestöstä

Läntisen valtamedian pitäisi muistaa uutisoinneissaan, että ISIS on sionistien ja Yhdysvaltojen luomus. Toisin sanoen ISIS näyttääkin olevan tulosta USA:n ja Saudien vuoden 2007 suunnitelmasta, joka aloitti sekasorron luomisen koko Lähi-idässä (THE HILL 2014). Joidenkin lähteiden mukaan ISIS-joukot ovat saaneet välitöntä sotilaallista sponsorointia Israelilta ja Turkilta (Cartalucci 2014; Press TV).

Myös Yhdistyneiden kansakuntien mukaan, Israel on tukenut ISIS-terroristeja.

Selvää lienee, että USA ja sen Nato-liittolaiset tukevat ISIS-joukkoja juuri sionistisen eliitin vaikutuksen ansiosta. Tämä jo siksi, että USA:n ulko- ja sisäpolitiikka on ”turvallisesti” sionistisen mafian kontrollissa (Lind 2003).

Johtopäätöksenä tästä on, että osittain Israelin ja sionistisen eliitin synnyttämä ISIS on tehnyt sionisteja miellyttävän teon luultavasti tappaessaan Muellerin.

Lisäksi muistettakoon Obaman tekopyhät sanat hänen vannoessaan Muellerin tappajille rangaistusta, vaikka se veisi kuinka pitkän ajan tahansa. Nimittäin Amerikan Yhdysvallat oli yksi ISIS-järjestön luojista.

Lopuksi

Kuvastavatko näiden sionististen Israelin kannattajien kannanotot yleensä Israelin johtajiston tai yleensä sionistisen eliitin luonnetta? Tosin Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on lausunut osanottonsa Kayla Muellerin kuoleman johdosta. Tämä tietysti kuuluu poliittiseen korrektiuteen. Olisi sentään epäedullista maan imagon kannalta, jos pääministeri alkaisi suoraan laukoa sisäisimpiä ajatuksiaan.

Koska näillä julkeita mielipiteitään laukovilla ääriaineksilla on sama ”uskonto”-juutalaisuus, kuin on usein sionisteilla ja Israelin valtion johdolla, voidaan ajatella kovan linjan Israelin kannattajien, äärijuutalaisten ja sionistisen eliitin jäsenten ajatusten vastaavan toisiaan, tähän Muellerin kuolemaan liittyen.

Juutalais-sionistien uskonto perustuu Talmudiin, joka on juutalainen Tooraa eli Mooseksen kirjoja ja Vanhan testamentin profeettojen lukuja väärentävä selitysteos. Talmudin mukaan kaikki lait sitovat vain juutalaisia, jotka vain ovat ihmisiä ja muut kansat ovat eläimiä. Talmud ja sen mukainen ”uskonto” –juutalaisuus on demonisen rasistinen maailmanvalloitusohjelma, jonka mukaan ei-juutalaiset pitää tuhota ja osa heistä alistaa orjiksi juutalaisen eliitin palvelukseen (Dilling 1983).

Markku Juutinen

Lähteet

WZID (06.02.2015). Saatavilla.

THE ELECTRONIC INTIFADA (11.02.2015). Saatavilla.

THE HILL (22.06.2014). Saatavilla.

ISM honors Kayla Mueller (02/2015). Saatavilla.

Felsenthal, Carol (April 12, 2010). Saatavilla.

Cartalucci, Tony (13.6.2014). Land Destroyer

Press TV (2014). ISIL terrorist group West’s handiwork: Analyst

Lind, Michael (2003). MADE IN TEXAS GEORGE W. BUSH AND THE SOUTHERN TAKEOVER OF AMERICAN POLITICS. A new America Book, Published by basic Books, A Member of Perseus Books Group

Dilling, Elizabeth (1983). The Jewish Religion – Its Influence Today.

Debbie Schlussel (10.02.2015): Saatavilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s