”Yhteiskuntasopimuksella” painostaminen


Nykyinen hallitus jatkaa Kataisen ja Stubbin hallitusten jalanjälkiä korostetuimmilla menetelmillä. Jo ennestään romutetun hyvinvointivaltion raunioita murretaan kivi kiveltä. Kaiken kukkuraksi pääministeri Juha Sipilä suorastaan kiristää hyväksymään palkansaajille selvästi vahingollisen ”yhteiskuntasopimuksen”, tai muuten kansan on valmistautuminen rajuihin taloudellisiin poistoihin.

Jo ennen yhteiskuntasopimusta lietsottiin yhteiskunnan perikatoa. Säästöohjelma suuntautui lähes täysin yhteiskunnan köyhimpiä kohtaan. Karsinnat kohdistuivat asuntovelallisen korkovähennysoikeuden eliminoimiseen, työttömyysturvan puolittamiseen, pitkäaikaistyöttömien ohjaamiseen kunnan vastuulle, pyhäkorvauksien poistamiseen, sähköveron nostamiseen, lapsilisän sekä opintotuen indeksisidonnaisuuden lakkauttamiseen.1

Myös nykyisen hallituksen tulisi muistaa, että Suomen perustuslaki velvoittaa valtiosäännön mukaan edistämään oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa (ks. 1 §). Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä (6 § 1 mom.). Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella (6 § 2 mom.).

Palkkojen ja perustoimeentulon alentaminen sekä  muut ”leikkaukset” eivät paranna maan taloutta, vaan huonontavat sitä. Näin käy jo siitä syystä, että juustohöylä tai paremminkin leikkuupuimuri menetelmä rapauttaa kansan ostovoimaa.

Yhteiskuntasopimus

Alun perin yhteiskuntasopimustermiä käytti Jean-Jacques Rousseau teoksessaan Yhteiskuntasopimuksesta. Yhteiskuntasopimukseen pohjautuvaa valtioihannetta kannattivat häntä aikaisemmin jo Thomas Hobbes, John Locke ja Hugo Grotius. Mainitut filosofit tuskin väittivät tämän sopimuksen olevan todenmukainen selitys valtion synnyille. Ehkä paremminkin kysymyksessä oli filosofinen perustelu sille, miksi valtio on olemassa.2

Siten yhteiskuntasopimus voi olla yleinen eettinen julkisen moraalin yhteiskuntafilosofinen perustelu, jonka mukaisesti luonnontilassa olevat ihmiset muodostavat keskenään sopimuksen, jolla he luovat valtion. Asia voi olla näinkin.

 

Sipilän ”yhteiskuntasopimus”

Sipilän yhteiskuntasopimus ei sisällä sitä yhteiskunnallisfilosofista latausta kuin valistusajan filosofien vastaava y-sopimus. Nyt yhteiskuntasopimuksella viitataan Juha Sipilän ilmaisemaan poliittiseen käsitteeseen. Kysymyksessä on Sipilän hallituksen tavoite konsensuksen saavuttamiseksi työmarkkinakysymyksissä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Tällainen ”yhteiskuntasopimus” edustaa paremminkin sanelupolitiikkaa eli diktaattia kuin kaikkia osapuolia huomioivaa sopimusta. Tavoitteena on siis tulopoliittinen ratkaisu.

 

Yhteiskuntasopimus painostuskeinona

Yllä olevan luvun mukaan Sipilän ”yhteiskuntayhteisymmärrys” soveltuu mainiosti kiristyksen tai painostuksen menetelmäksi.

SSS-hallitus.
SSS-hallitus.

Tämä käsitys vahvistuu, kun ehtona on, että mikäli yhteiskuntasopimukseen ei suostuta, vaaditaan työmarkkinajärjestöiltä työajanpidennystä, palkkojenalennusta ja verojen korottamista. Arvioiden mukaan muun muassa lapsilisistä vähennettäisiin 120 miljoonaa euroa sekä opintotukea karsittaisiin 25 miljoonalla eurolla.3

Valtiovarainministeriö kuitenkin huomauttaa, että arviot ovat alustavia ja tulkinnanvaraisia.

Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelma on päättänyt noin 1,5 miljardin euron lisäsäästöistä ja veronkorotuksista, jotka toteutetaan, mikäli hallituksen tavoittelema yhteiskuntasopimus ei synny.4

SAK:n ja metalliliiton talo Helsingin Hakaniemessä. Juha Sipilän hallitus painostaa ammattiyhdistysliikettä kovilla uhkauksilla.
SAK:n ja metalliliiton talo Helsingin Hakaniemessä. Juha Sipilän hallitus painostaa ammattiyhdistysliikettä kovilla uhkauksilla.

Valtion menojen toimenpiteitä tarkastellaan suhteessa seuraaviin ryhmiin: lapsiperheet, opiskelijat, yritykset, eläkeläiset, työttömät ja työllisyyspolitiikka.  Lisäksi muodostetaan ryhmät julkiset palvelut ja hallinto sekä koulutuksen järjestäjät, koska näihin luokiteltuja toimenpiteitä ei suoraan voitu kohdistaa edellä mainituille ryhmille.4

 

Miksi talous ja yhteiskunta ovat rauniona?

Suomen taloudellisesta taantumasta ja muusta yhteiskunnallisesta kurjuudesta ei voida syyttää esimerkiksi kotimaassa toimivia yrittäjiä, palkansaajia, työttömiä, eläkeläisiä ja lapsiperheitä.

Suomen taloudelliseen kurjistumiseen on syynä virallisen Suomen ja sen poliittisen johdon antautuminen ylikansallisen jättiläiskorporaatioiden ja globaalien pankkiirieliitin lypsettäväksi. Ihmisten tuottamat rikkaudet ja kansallinen varallisuus luovutetaan ulkomaiseen omistukseen. Globaali eliitti tietää, että lypsettävää lehmää ei kannata myydä teuraaksi. Ainakaan vielä.

Suomi ajautui jo vuonna 2008 taloudelliseen matalasuhdanteeseen globaalin finanssikriisin seurauksena, mutta kuitenkaan tätä ei luokitella lamaksi. Finanssikriisin syitä olivat muun muassa ”Yhdysvaltain keskuspankin” pitkään ylläpitämä matala korkotaso, joka nosti asuntohintoja, maksukyvyttömien asiakkaiden holtiton asuntoluototus ja asuntolainoille vuonna 1997 säädetyt veroedut5 ja näiden huonojen asuntoluottojen monimutkainen arvopaperistus sekä riskinotto, jonka erääksi syyksi on arveltu valtion pelastuspakettien tuottamaa moraalikatoa.

Moraalikato tarkoittaa riskinottoa siten, että riskinseuraukset koituvat jollekin muulle. Moraalikato on kysymyksessä myös silloin, kun myydään lähes arvottomiksi tulevia osakkeita ja spekulatiivisia johdannaisia, joiden ansiosta ajaudutaan vararikkoon. Niinpä perikatoon joutuneet ohjautuvat näiden katteettomien sijoitusten myyneiden sionististen pankkien velkaorjuuteen, korkoa korolle menetelmällä.

Yhdysvaltain keskuspankki eli Federal Reserve System (Fed) on kahdentoista yksityisen sionistisen eliitin pankkien omistuksessa. Fedin omistaa siis yksityinen pankkien kartelli, eikä se siten ole Yhdysvaltojen keskuspankki, vaikka näin virallisesti väitetään.

Tiettyjen taloustieteilijöiden mukaan maailman johtava talousmahti, Yhdysvallat, alkoi joskus 1970-luvulla tukea omaa ylivaltaansa kartuttamalla tietoisesti alijäämiään. USA:n toimet johtivat ennennäkemättömään rahoitusmarkkinoiden kasvuun muiden talouden sektoreiden kustannuksella. Taloudellista kasvua luotiin halvan lainan ja moninaisten arvopapereiden kautta – velan avulla.6

Varoufakis näkee Suomen, Euroopan ja koko maailmantalouden ongelmien keskiönä ylijäämien kierrätyksen. Makrotalouden eli koko talouden ilmiöiden (yksilöt, kotitaloudet ja yritykset) erään lainalaisuuden mukaan yhden valtion kauppa-alijäämää vastaa aina toisen valtion tai toisten maiden ylijäämä. Tämä ryhmitelmä vahvistuu, kun maat ovat sidoksissa toisiinsa poliittisilla päätöksillä kehitetyllä valuuttakytkennällä, kuten 1920-luvun kultakannalla, 1940–1970-lukujen Bretton Woods –sopimuksella sekä nykyisellä eurovaluutalla. Siten pääoma, joka virtaa ylijäämämaista alijäämämaihin rahoitussektorin välityksellä, aiheuttaa alijäämämaissa hintakuplia ja näennäistä velkaan perustuvaa kasvua. Se villitsee entisestään ylijäämämaista saapuvaa tuontia niin kauan kuin velkojen korot maksetaan ja illuusio talouden hyvinvoinnista jatkuu.6 Nämä kuplat luonnollisesti poksahtavat aikanaan jättäen alijäämämaihin suunnattoman velkamäärän, josta ikinä ei voida suoriutua. Näin kävi Kreikalle ja lievemmin esimerkiksi Espanjalle ja melkein myös Suomelle.

Kustannuksen Euroopan, kuten Suomen lamasta tulisi osoittaa sionistisille keinottelupankeille, Yhdysvalloille sekä kansainvälisistä sopimuksista vastaavalle eliitille.

Ehkä suurin niukkuutta aiheuttava tekijä niin yksityisesti kuin myös valtioita ajatellen on pankkien rahoitus-systeemissä. Uuden rahan ilmestyminen kiertoon tarkoittaa asiakkaiden velkaantumista yksityisille pankeille. Velkaa ei koskaan pystytä maksamaan takaisin kokonaan. Koron takia velan osuus on aina suurempi, kuin raha, jolla velkaa lyhennetään. Velkakierteestä hyötyvät globaalit yksityiset pankit, jotka kahmivat korkorahat ilmaisena rahana. Korkorahaa ei siis ole luotu missään, vaan se saadaan esimerkiksi velallisen tekemän työmäärän palkasta. Kansainvälinen pankkijärjestelmä kiskoo siis kansalaisten ja valtioiden selkänahasta ilmaista rahaa laittamatta itse tikkua ristiin. Tästä systeemistä tulee irrottautua!

 

Miksi rahaa riittää Suomesta ulkomaille?

Oman lukunsa varojentuputtamisesta ovat muodostaneen Suomen eri kriisimaiden tukemiset, mutta emme paneudu tähän problematiikkaan tässä yhteydessä enempää.

EU:ssa tapahtuu veropakoilua noin 1000 miljardin euron edestä vuodessa verovaroista. Varmaan myös Suomen osuus tästä kakusta on riittävän suuri. Tähän olisi puututtava.

Yleisessä tiedossa on veroparatiisiyhtiöiden kautta tapahtuva veronkierto. Tämä on todellakin suuri ja ylikansallinen dilemma. Ne yritykset ja jättiläisyhtiöt, jotka eivät kanna veroa kotimaahansa, nakertavat rehellisten veronmaksajien sekä yritysten leipäkannikkaa, Samalla veroparatiisisysteemi tärvelee markkinoita ja ylläpitäen kriminaliteettia.

Euroopan unioni on luvannut Ukrainalle vähintään 11 miljardin euron tukipaketin. Tänä vuonna Brysselistä Kiovaan siirrettiin 600 miljoonaa euroa. Rahat ovat peräisin EU:n omasta budjetista eli veronmaksajilta.

Kuluvana vuonna Suomen osuus Ukrainan sponsoroinnista on yhteensä 6,1 miljoonaa euroa, ja lisätukea on suunniteltu annettavaksi vielä yhteensä miljoonan euron edestä. Viime vuonna Suomi pönkitti Ukrainaa 6,4 miljoonalla eurolla sekä lähetti sinne lisäksi asiantuntijoita noin 1,5 miljoonan euron edestä.

Suomen poliittinen johto tukee läntistä valtioterrorismia ja ärsyttää Venäjää. Puolueettomuuspolitiikka on heitetty kaivoon.
Suomen poliittinen johto tukee läntistä valtioterrorismia ja ärsyttää Venäjää. Puolueettomuuspolitiikka on heitetty kaivoon.

Miljardöörioligarkkien eli sionistisen mafian hallitsema Ukraina on yksi maailman korruptoituneimpia valtioita. Transparency Internationalin mukaan Ukraina on 142:la sijalla korruptiolistalla, joka sisältää 175 valtiota. Lisäksi Ukrainaan muodostettiin sionistivaikutteisen länsimaisen globaalistieliitin konfliktipesäke. Pyrkimyksenä oli sotilaallisen, taloudellisen ja poliittisen hegemonian laajentaminen aivan Venäjän rajojen tuntumaan. Tällä tavoitellaan geopoliittisen elintilan laajentumista ja samalla ristiriitojen lietsomista lännen ja idän välille.7 Toki myös Venäjällä häärii omat sionistiset pesäkkeet.

EU ja Suomi tukevat siis valtioterrorismia, sillä miksi muuksi yllä olevan nojalla Ukrainan hallintoa voitaisiin kutsua. Myös USA täyttää kirkkaasti valtioterroristin vaatimukset. Suomen pitäisi todellakin luopua terroristien tukemisesta ja ottaa käytäntöön puolueettomuuspolitiikka.

Rahaa siis riittää ulkomaille, koska Suomen poliittinen eliitti toimii globaalien talous- ja pankkiirieliittien asiamiehinä sekä Suomen sisäisinä vihollisina kotimaassaan.

 

Lopuksi

Sipilän hallituksen yhteiskuntasopimus on pelkästään työmarkkinaratkaisu, sillä oikea yhteiskuntasopimus kattaisi yhteiskunnallisten ongelmia kokonaisvaltaisen huomioimisen, jossa huomiota kohdistettaisiin köyhien ja hyvin äveriäiden muodostaman kuilun kaventamiseen, eläkeläisten sekä lapsiperheiden aseman edistämiseen, huomion kiinnittämistä työttömien asemaan ja maanviljelijöiden tilanteen tulkintaan ja niin edelleen.

Suomen tulisi luopua EU:n jäsenyydestä, eurosta, isäntämaasopimuksesta ja pysytellä kaukana Nato-jäsenyydestä. Rahanluonti oikeus tulisi varata valtiolle, Suomi tarvitsee oman valuutan ja itsenäisen talouspolitiikan. Suomalainen valtamedia jäljittelee uskollisesti kansainvälisen lehdistön valtavirtaa. Se ajaa yksityisten pankkien, monikansallisten suurkorporaatioiden ja EU:n etua. Suomessakin massamedia esimerkiksi suosii maahanmuuttoa ja suomalaisen alkuperäiskulttuurin mitätöintiä. Suuret tiedotusvälineet pitäisi kansallistaa.

Lisäksi pyytäisin boikotoimaan laajalevikkisiä sanomalehtiä, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomat, Aamulehti, Etelä-Suomen Sanomat jne. aiheellista olisi suhtautua kriittisesti valtamediaan, sillä se ei toimi vallan vahtikoirana ja on vain sionistisen lännen äänitorvena. Täytyy huomata, että valtamedian kahleista vapautuminen luo pohjan itsenäisen Suomen aamun sarastukselle.

 

Markku Juutinen

 

Lähde

  1. Valtioneuvosto/hallitusohjelma.
  2. Rousseau, Jean-Jacques (1762) Yhteiskuntasopimuksesta, eli, Valtio-oikeuden johtavat aatteet. Karisto. (Suomentaja: J. V. Lehtonen 1918).
  3. Savon Sanomat (10.8.2015). Yhteiskuntasopimus on työmarkkinaratkaisu.
  4. Valtioneuvosto. (10.8.2015). Arvio hallituksen lisätoimenpiteiden kohdistumisesta.
  5. How Government Stoked the Mania WSJ 3.10.2008
  6. Varoufakis, Yanis (2014). Maailmantalouden Minotaurus. Vastapaino, Tampere.

 

  1. Ukrainan tilanteesta yms.:

Ukraine: NATO’s Eastern Prize by Wayne Madsen (16 Dec. 2013)

http://www.voltairenet.org/article181535.html 

Translation Alizée Ville, Voltaire Network, (5 Dec 2013)

http://www.voltairenet.org/article181368.html 

Globalresearch 

Itä-Euroopan varustamisohjelma 

John Foster Dulles (1953-1959). USA:n ulkoministeri; D. Neff 1995/2002, Fallen Pillars: U.S. Policy Towards Palestine and Israel Since 1945, s. 99; Duke 2003, 143.

Israelin Venäjän-kumppanuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s