Avainsana-arkisto: Epäjatkuvatasteet

Epäjatkuvien asteiden filosofiaa


Luvussa käsitellään epäjatkuvia asteita, joka tarkoittaa sitä, että kaikilla ilmiöillä on tarkoitus, syy ja vaikutus. Tässä kolmijaossa on olemassa sisin syy, välillisenä syynä keinot sekä näiden syiden aikaansaama ilmiö eli vaikutus. Esimerkiksi taiteilijan motivaatio maalata taulu (tarkoitus). Taiteilijan perityt ja hankitut taidot maalata tauluja (syy). Valmistunut taulu eli toteutunut tarkoitus eli vaikutus.

Ymmärtääksemme henkisen maailman ja sielun luonnetta ja olemassaoloa, meidän tulee tuntea epäjatkuvien asteiden muodostama mekanismi. Mainittakoon, että jatkuvat asteet ovat luonnonmaailmaan kuuluvia: asiat, jotka suurenevat tai pienenevät samanlaatuisesti, muodostavat jatkuvan asteen.

Käsittelemme nyt epäjatkuvia asteita, joka tarkoittaa sitä, että kaikilla ilmiöillä on tarkoitus, ja vaikutus. Tässä kolmijaossa on olemassa sisin syy ja välillisenä syynä keinot sekä näiden syiden aikaansaama ilmiö ts. vaikutus.

Esimerkiksi taiteilijan motivaatio maalata taulu on tarkoitus. Taiteilijan perityt ja hankitut taidot maalata tauluja ovat syy. Valmistunut taulu on siten toteutunut tarkoitus ts. vaikutus.

Valmiista taulusta emme havaitse suoraan taulun valmistumiseen liittyviä synty prosesseja, vaikka ne ovat edellä mainitut taiteilijan mielessä olevat motivaatiot ja valmiudet.

Jumalan Sanassa epäjatkuvat asteet tarkoittavat seuraavaa: Sanan sisin syy on itse Jumalallinen Ääretön Rakkaus ja välineellinen syy on Jumalallinen Ääretön Viisaus.

Luonnonmaailma on myös yhteydessä epäjatkuvien asteiden kautta henkiseen maailmaan. Sisin syy (tarkoitus) tapahtuu henkisessä maailmassa, jonka tarkoitus on alkuperältään taivaallinen eli coelestiaalinen. Välineellisenä asteena tässä on henkinen eli spirituaalinen syy, tästä seuraa, että henkisestä maailmasta peräisin olevat sisäiset syyt näkyvät luonnonmaailmassa materian erilaisina muotoina (vaikutus). Henkinen maailma koostuu spirituaalisesta substanssista, jolla ei ole ajan ja paikan ulottuvuutta.

Jumalallinen kolminaisuus on sisimpänä syynä epäjatkuvien asteiden kolmijaossa: Jumalallinen Rakkaus eli Hyvyys (tarkoitus), Jumalallinen Viisaus eli Totuus (välineellinen syy) ja Jumalallinen Teko ts. Hyöty (vaikutus).

Tämä tarkoittaa siis Jumalan kolminaisuutta, joka on yhdessä ja samassa persoonassa Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa seuraavasti: Isä on Jumalan sielu eli Jumalallinen Rakkaus, Poika on Jumalan kirkastettu Ruumis eli Jumalallinen Viisaus ja Pyhä-Henki eli sielusta Ruumiin kautta virtaava Jumalallinen Vaikutus, josta seuraa elämä koko maailman kaikkeudessa. Jumala on siis yksi.

Tämän kolmijaon mukaan on myös ihminen Jumalan kuva, mutta ääreellinen kaiken muun suhteen paitsi kuoleman. Siis ihminen on Jumalan kuva seuraavasti: Tahto eli rakkaus, ymmärrys eli älykkyys ja teko eli hyöty. Niinpä ihmisen ulkoinen mieli on epäjatkuvassa asteessa hänen sisimpään mieleensä nähden.

 

Sielun kuolemattomuus:

Ehkä eniten ihmisten mieliä vaivannut aihe henkisen maailman lainalaisuuksista on sielun kuolemattomuus. Jo 400 luvulla -eKr Kreikkalaiset filosofit Sokrates ja hänen oppilaansa Platon ajattelivat tätä asiaa. He tulivat siihen käsitykseen, että ihmisen sielu on kuolematon. He perustelivat käsitystään aivan oikein siten, että sielu, joka on henkistä substanssia on korkeampaa olemusta kuin fyysinen ruumis ja rationaalinen mieli. Ja että sielu korkeampana olemuksena saa vaikutuksen, joltakin korkeammalta ja ikuiselta voimalta. Siksipä sielu tätä iäisyyttä edustavana ja ihmispersoonassa hallitsevana olevana ei voi kuolla, sillä se on osa ikuisuutta. Platon kirjoitti Sokrateen opetukset muistiin – tutkielmiinsa Apologian ja Faidos.

Ensinnäkin tosiasia on, että ihmisellä on kuolematon sielu. Jumalan Sanasta tiedämme, että yhdessä ja samassa Jumalan Persoonassa on kolminaisuus. Samoin on ihmisen persoonakin jakaantunut kolmeen osaan: sielu, fyysinen ruumis ja sielusta ruumiin välityksellä tapahtuva toiminta luonnollisessa maailmassa. Tässäkin suhteessa ihminen on Jumalan kuva. Ihminen on sidottu Jumaluuden virtauksen vaikutuksesta ikuiseen elämään.

/Viittaus teoksesta Älykkyyden kehittäminen Emanuel Swedenborgin mukaan: kirjoittanut veli Benjamin; viittaus alkaa:/ Coelestiaalinen eli taivaallinen aste on sisäisin ja korkein ihmismielen asteista. Tähän asteeseen Jumaluus virtaa ensin ja välittömästi. Tämän asteen avulla Jumaluus ohjaa ja järjestää ihmisen alemmat asteet. Tämä aste on ikäänkuin ovi, josta Herra lähestyy ihmistä. Coelestiaalinen aste tekee ihmisestä varsinaisen ihmisen. Tätä sisäisintä astetta kutsutaan myös ihmisen sieluksi ja kuten alemmatkin asteet se muodostuu kahdesta osasta, tahdosta ja ymmärryksestä. Sisäisimmän mielen tahtoa kutsutaan coelestiaaliseksi, ja tämän asteen virtauksesta syntyy luonnon maailmassa elävään ihmiseen sisäinen havaintokyky eli intuitiivinen älykkyys. Tätä astetta kuvaavat vastaavaisuuden tieteessä mm. sanat kulta ja öljypuu.

Ihmismielen keskimmäinen eli toinen aste on spirituaalinen eli henkinen. Tähän asteeseen Jumaluus virtaa välillisesti coelestiaalisen taivaan kautta. Spirituaalinen aste muodostuu spirituaalisesta tahdosta ja ymmärryksestä. Tämän asteen ansiosta syntyy maanpäällä elävään ihmiseen omatunto. Tätä astetta kuvaavat mm. hopea ja viiniköynös.

Ensimmäisin eli ulkoisin aste on luonnollinen, jota aikamme psykologia pitää pelkästään ihmisen mielenä. Ihminen selviytyy toimistaan maanpäällä luonnollisen tahtonsa ja ymmärryksensä avulla. Luonnolliseen mieleen tulee virtausta henkimaailmasta, joka on tila taivaiden ja helvettien välillä. Luonnollisia vastaavaisuuksia ovat mm. kupari ja viikunapuu /Viittaus loppuu/.

Nämä kolme astetta ovat kaikilla ihmisillä jo syntymästään saakka olemassa. Uudestisyntyneillä ovat avoinna, joko coelestiaalinen tai spirituaalinen mielen aste. Mikäli ihmisen kaksi korkeinta astetta eivät ole avautuneet on ihminen aistillis-luonnollinen.

Eri kirkkokunnilla ja uskonnollisilla ryhmillä on virheellisiä käsityksiä sielun kuolemattomuudesta. Mm. Jehovan todistajien mukaan, ihmisellä ei ole erillistä sielua. He käsittävät, että itse fyysinen ihminen on ”elävä sielu”. Virheellistä käsitystään he tukevat Jumalan Sanan kirjaimellisella tulkinnalla, sillä he eivät ole ymmärtäneet Sanan sisäistä merkitystä.

(SM: = sisäinenmerkitys).

Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan 2: 7: ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.” – Jehovan todistajat käsittävät, että Aadamilla ei ollut mitään erillistä sielua. Toisaalta, sana ”ihminen” oikein ymmärrettynä tarkoittaa persoonaa, jossa on sielu (henkiruumis), fyysinen ruumis ja sielusta ruumiin kautta tapahtuva toiminta. 1. Moos. Kirja on kuvaus ensimmäisen eli muinaisimmasta kirkosta. 1. Moos. on myös kuvaus ihmisen uudestisyntymisen seitsemästä eri asteesta. Luomiskertomus ei ole kuvaus aineellisen maailman synnystä, vaan se on kuvaus kuinka Jumala uudestisynnyttää ihmisen. 1. Moos. 1. luku selostaa spirituaalisen ihmisen synnyn. Toinen luku jakeeseen 18 asti selostaa coelestiaalisen ihmisen synnyn. Niinpä, 1 Moos. 2: 7: ei voida ymmärtää kirjaimellisesti, vaan sisäisen merkityksen valossa: ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen” SM: Tarkoittaa ihmisen luonnollista eli ulkoista mielen astetta, joka ei ole varsinaisesti vielä uudestisyntynyt, sillä sisäisimmän mielen eli sielun korkeimmat asteet eivät tässä tilassa ole vielä avautuneet Jumalaa kohti. -”ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen,” SM: Tarkoittaa uskon ja rakkauden elämää, jossa elivät muinaisimman kirkon jäsenet. -”ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.” SM: Ulkoinen mieli, noudattaa sisäisen mielen tahtoa eli ulkoinen mieli ei ole hallitsevassa asemassa.

Mm. tällaista 1. Moos. 2: 7, kaltaista ilmoitusta ei olisi annettu, jos ihmisellä ei olisi kuolematonta sielua, sillä uudestisyntyminen on mahdollista vain olennolle, jolla on sielun kaksi korkeinta astetta eli ihmiselle. Ihminen on Jumalan kuva myös sielunsa puolesta. Jumala on ikuinen ja ääretön, ihminen elää myös ikuisesti sielunsa osalta, mutta hänen toimintansa eivät ole äärettömiä. Näin Jumalan Sana todistaa sen että ihmisellä on kuolematon sielu.

Jumala loi ihmisen siten, ettei hänen sielunsa voi kuolla, sillä hän voi uskoa ja rakastaa Jumalaa ja uskon ja rakkauden sitein olla yhdistyneenä Jumalaan. Olla yhdistyneenä Jumalaan, on samaa kuin elää ikuisesti. Fyysisen kuoleman jälkeen on ihminen henkiruumiina (sielu) täydellisessä ihmismuodossa henkimaailmassa. Hänellä on myös kaikki aistit, kyvyt ja lahjakkuudet tallella, mitkä olivat maailmassakin. Ne ovat vain täydellisemmät kuin maanpäällä, sillä karkea fyysinen ruumis ei ole enää hidasteena. Kun näin sielu on päässyt irti karkeasta fyysisestä ruumiistaan, niin päivänselvää on, että se ei koskaan enää siihen palaa. Henkiruumis ei ole materiaalia, vaan spirituaalista substanssia. Luonnollisessa maailmassa sielu antaa fyysiselle ruumiille muodon ja elämän. Fyysinen ruumis ei ole muuta kuin apuväline ja tottelija sielulle. Jumalan Sana opettaa, että ihmisen sielu on kuolematon, kuten seuraavassa: ”’Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala’? Ei Hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien.” (Matt. 22: 32). Ja edelleen: ”Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin -…- Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.” (Luuk. 16: 21, 23). Sekä: ”Ja minä sanon teille: monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa;” (Matt. 8: 11). Ja edelleen: ”Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa’.” (Luuk. 23: 43).

Valaistuneelle ihmiselle on itsestään selvyys, että ihmisellä on kuolematon sielu ja että on taivas ja helvetti, ja että Herra Jeesus Kristus on Jumala. Ihmisellä on näistä asioista luja varmuus, sillä ne istutetaan ihmiseen taivaasta jo lapsuudessa. Ihmisen luonnollinen mieli on kuitenkin helvetillinen, joka tukahduttaa taivaasta tulevan virtauksen. Tästä johtuen ihminen ei usko mihinkään kuoleman jälkeiseen elämään, vaan uskoo vain luonnollisten aistimiensa välittämiin harhoihin. Siksipä ihmisen on uudestisynnyttävä Jumalasta. Näin hän puhdistuu vähitellen peritystä pahuudestaan ja tulee yhdistetyksi Jumalaan ja taivaaseen, näin ollen luonnollinen mieli ei ole enää hallitsevassa asemassa, vaan sisäinen mieli. Vaikka ihminen olisi täysin aistillinen ja luonnollinen ts. helvetillinen, elää hän silti ikuisesti – helvetissä.

Swedenborgille on myökin sallittu kokea, se kuinka ihmisen herättäminen kuolleista tapahtuu. Lainaus Swedenborgin teoksesta Taivas ja Helvetti numerot 448. ja 449. tästä aiheesta: ”Minulle ei ole ainoastaan kerrottu kuinka herättäminen tapahtuu, vaan minun on sallittu myös itse se elävästi kokea, sillä koe on tehty minussa itsessäni, jotta täydellisesti tietäisin kuinka se tapahtuu.

Ruumiillisiin aistimiini nähden minut saatettiin tunnottomuuden tilaan, siis melkein kuten olisin ollut kuollut. Ainoastaan sisäinen elämä ja ajatus jätettiin ennalleen, jotta voisin tajuta ja säilyttää muistissani mitä tapahtui, ja mitä tapahtuu muille, jotka kuolleista herätetään. Tajusin että ruumiini hengitys oli melkein kokonaan lakannut, mutta silti sisäiseen, henkeen kuuluva hengitys, oli jäljellä ja siihen yhdistyi hieman hiljaista ruumiillista hengitystä. Sitten asetettiin ensin, sydämen lyönteihin nähden yhteys taivaallisen valtakunnan kanssa, sillä taivaallinen valtakunta vastaa sydäntä ihmisessä. Näkyvillä oli silloin sen valtakunnan enkeleitä, toisia oli kauempana, mutta kaksi istui lähellä päätäni. Sen jälkeen kaikki oma mieltymys otettiin pois, mutta siitä huolimatta oli ajatus ja tajunta jäljellä. Tässä tilassa olin muutamia tunteja. Henget jotka olivat luonani, poistuivat vihdoin luullen minun jo kuolleen. Tuntui myöskin jotain aromaattista tuoksua, samanlaista kuin leviää palsamoidusta ruumiista, sillä kun taivaallisen valtakunnan enkeleitä on saapuvilla, on kaikella kuollutta ruumista koskevalla aromaattinen tuoksu, ja kun henget tuntevat sellaista hajua, eivät he voi tulla lähelle. Sillä tavalla pidetään myöskin pahat henget loitolla ihmisen hengestä, kun hän ensiksi astuu iankaikkiseen elämään. Ne kaksi enkeliä, jotka pääni vierellä istuivat, olivat ääneti antaen ainoastaan ajatuksiansa minun ajatuksiini, ja kun heidän ajatuksensa tulevat vastaanotetuiksi, tiesivät enkelit siitä, että ihmisen henki on nyt siinä tilassa, että se voidaan ottaa ulos ruumiista. He tekivät minut osallisiksi omista ajatuksistaan katsomalla kasvoihini. Sillä tavalla tapahtuu taivaassa ajatusten siirto.

Kun ajatteleminen ja tajunta oli minulle jätetty jäljelle voidakseni tietää ja muistaa kuinka herättäminen tapahtuu, tajusin, että mainitut enkelit ensiksi tutkivat ajatustani, koskiko se, kuten tavallisesti kuolevilla, iankaikkista elämää, ja koettivat pitää mieltäni siinä ajatuksessa. Myöhemmin minulle sanottiin, että ihmisen henki pidetään samassa ajatuksessa, mikäli hänellä kuolinhetkellään oli, aina siihen asti kunnes hän palaa niihin ajatuksiinsa, jotka johtuvat hänen yleisestä ja hallitsevasta mieltymyksestään maailmassa. Erikoisesti sain tajuta, vieläpä tunteakin, että mieleni sisäisempiä osia nyhdettiin ja vedettiin, ikäänkuin ne otettaisiin ulos ruumiista, siis ikäänkuin henkeäni olisi vedetty ulos ruumiistani. Kuulin sanottavan sen olevan Herrasta, ja että se juuri oli ylösnousemus.”