Avainsana-arkisto: Yhteiskuntasopimus

Yhteiskuntasopimuksen kariutuminen ei tarkoita katastrofia


YHTEISKUNTASOPIMUS on kaatunut. Tämä ei ole vain huono asia. Suomi on kriisissä joka tapauksessa, oli meillä yhteiskuntasopimusta tai ei. Kriisi on sekä taloudellinen että henkinen. Usko tulevaisuuteen on heikentynyt ja valtio velkaantuu edelleen huimaa vauhtia. On selvää, että tarvitsemme uusia sopeutustoimia ja mahdollisesti veronkorotuksia. Mutta ne ovat oireiden hoitamista, ei varsinaisen sairauden poistamista.

Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen on siinä mielessä hyvä asia, että se pakottaa miettimään uudelleen niitä keinoja, joilla Suomi saadaan nousuun. Ennen kuin uutta esitetään, on kirkkaasti analysoitava hallituksen politiikkaa. Hallituksen poliittinen tietoisuus näkyy selvästi niissä odotuksissa, joita yhteiskuntasopimukseen pantiin, joten niitä on nyt käytävä kriittisesti läpi.

 

Yksikkötyökustannukset eivät ole ongelmamme

Sanottakoon heti alkuun, että Suomen perusongelmana eivät ole yksikkötyökustannukset. Yhteiskuntasopimuksellahan pyrittiin alentamaan yksikkötyökustannuksia viisi prosenttia. Tämän ajateltiin toteutuvan mm. lisäämällä palkatonta työtä. Täytyy sanoa, että koko yksikkötyökustannusten käsite on epäselvä ja soveltuu huonosti nykyaikaiseen työelämään.

Yksikkötyökustannus on yhden yksikön tuottamisen hinta työvoimakustannuksissa mitattuna. Miten tällaista käsittä voidaan soveltaa asiantuntijatyöhön, kuten johtamiseen, t&k-toimintaan (eli tutkimus- ja kehitystyöhön), suunnitteluun, tietointensiivisiin palveluihin tai edes teollisuuteen? Mikä on esimerkiksi laivanrakennuksen yksikkötyökustannus? Käsite soveltuu, jos soveltuu ylipäätänsä mihinkään, mekaanisiin suorituksiin, kuten jonkun komponentin kokoamiseen. Nykyaikainen osaamista painottava elinkeinoelämä ei kerta kaikkiaan alistu yksikkötyökustannuksiin.

Kustannustehokkuus on selvästi hyödyllisempi käsite, koska siinä otetaan huomioon kaikki tuotantoon vaikuttavat kustannukset, mukaan lukien työvoimakustannukset, raaka-ainekustannukset, energiakustannukset ja logistiset kustannukset sekä tietysti pääomakulut.

Jos katsotaan vientiteollisuuden kustannusrakennetta ja työkuluja, niin Suomen tilanne ei vaikuta erityisen huonolta. Vuonna 2011 työvoimakustannusten osuus tuotoksesta oli kaikilla toimialoilla 25,6 %, kun se oli Ruotsissa 28,5 % ja Saksassa 26,5 %. Tehdasteollisuudessa vastaavat luvut olivat Suomessa 14,7 %, Ruotsissa 16,5 % ja Saksassa 19,1 %.

Tilastoja on niin monenlaisia, että pitää olla varovainen ennen kuin menee väittämään, että Suomessa työvoimakustannukset ovat jotenkin erityisen korkeita. Tosiasiassa ne ovat eurooppalaista keskitasoa. On hyvin tärkeä huomata, että teollisuuden 5 %:n työvoimakustannusten laskemisen vaikutus lopputuotteiden kustannuksiin on alle prosentin luokkaa. Tästäkö on kiinni Suomen kilpailukyky?

Hallituksen tavoittelemaa tuottavuusloikkaa ei saavuteta ”yksikkötyökustannuksia” alentamalla. Tuottavuus nousee ennen kaikkea soveltamalla teknologiaa, kuten tieto- ja viestintäteknologiaa, tuotantoon. Uuden teknologian kehittäminen ja soveltaminen edellyttävät investointeja, ja juuri niitä teollisuus ei ole tehnyt. Investointiaste on laskenut, ja tämä johtuu hyvin paljon tulevaisuususkon puutteesta ja halusta mitata tuottoja ulos omistajille. Yritysten johtamisessakin on ongelmia.

Kilpailukykymme heikkouden ratkaisevin tekijä on kuitenkin innovaatioiden puuttuminen. Niistä ei yhteiskuntasopimuskeskustelussa puhuttu juuri mitään. Tuottavuus ei mitenkään korvaa innovaatioita. Tuottavuus nousee kun voimavaroja käytetään entistä tehokkaammin. Se ei siis pidä sisällään uudistumista. Innovaatioiden ytimenä on taas uudistuminen ja uusien asioiden tekeminen. Yritykset ovat panostaneet aivan liian vähän innovaatioiden luomiseen ja uusien tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen. Patenttihakemustenkin määrä on jatkuvasti laskenut Suomessa. Innovaatioiden puutteesta seuraa, että reaalinen kilpailukykymme on heikentynyt.

 

Reaalinen kilpailukyky haasteena

Taloustieto Oy luonnehtii reaalista kilpailukykyä seuraavasti:

”Tuote ei mene kaupaksi halvallakaan, jos maailmalla ei ole kysyntää tuotteelle. Tärkeää on reaalisen kilpailukyvyn kehitys. Reaalisella kilpailukyvyllä tarkoitetaan yrityksen tai tuotteen ylivertaisuutta, joka mahdollistaa korkeamman myyntihinnan sekä siten myös paremmat palkat.”

Reaalisessa kilpailukyvyssä on kysymys tuotteen kiinnostavuudesta ja haluttavuudesta, joka ei perustu (vain) hintaan vaan myös tuotteen ominaisuuksiin. Kun tuote kiinnostaa eli käy kaupaksi, siitä saadaan parempi hinta. Reaalista kilpailukykyä ei paranneta tuotteen hintaa alentamalla, vaan juuri innovaatioilla. Luulisi että globaalin talouden kehitys ja Kiinan nousu olisi opettanut tämän, mutta ei näköjään. Ruotsi on meitä paremmin oivaltanut reaalisen kilpailukyvyn merkityksen ja onnistunut luomaan globaalisti tunnettuja brändejä soveltamalla taitavasti uutta teknologiaa ja kehittämällä käytettävyyttä ja muotoilua. Olennainen osa uutta taloutta on asiakaskeskeinen suunnittelu ja tuotteiden muuttuminen palveluksi. Teollisuutemme on uudistuttava kykeneväksi vastaamaan tähän trendiin.

Suomen tulevaisuus riippuu taloutemme reaalisesta kilpailukyvystä. Sen takia maamme keskeinen haaste on nyt uudistaa elinkeinoelämää ja tuottaa innovaatioita.

 

Tutkimukseen ja tuotekehitykseen panostettava

Monet tutkimukset ovat osoittaneet t&k-panosten suuren merkityksen innovaatioille ja talouskasvulle. Vaikka innovaatiot syntyvätkin pääosin yrityksissä, taustalla ovat koulutus ja tutkimus. Erityisesti koska Suomi ei ole halvan työvoiman maa, meidän tulee keskittyä korkean arvonlisäyksen omaavaan tuotantoon. Sellainen perustuu yhä useammin tutkimuksen tuloksiin ja niiden soveltamiseen. Tällöin yliopistot ja korkeakoulut ovat avainasemassa.

Nyt kun yhteiskuntasopimusta ei syntynyt, niin hallituksen ja pääministerin aikaa ja energiaa jää enemmän käytettäväksi todellisten kysymysten ratkaisemiseen. Yhteiskuntasopimusneuvottelut ay-liikkeen kanssa olisivat olleet erittäin raskaat, aikaa vievät ja vesittyvät. Hallituksen fokukseen tulee nyt nostaa elinkeinoelämän uudistaminen, tutkimus- ja kehitystoiminta ja innovaatiolle otollisten ympäristöjen, ns. ekosysteemien luominen.

Monet asiantuntijat, kuten Matti Alahuhta ja Bengt Holmström Helsingin Sanomien haastatteluissa, ovat painottaneet tutkimuksen ja t&k-toiminnan merkitystä kilpailukyvylle. Näiden analyysien valossa näyttää problemaattiselta, että hallitus on leikannut merkittävästi yliopistojen, Suomen Akatemian ja Tekesin määrärahoja. Lienee turha enää toivoa, että nämä leikkaukset peruttaisiin, kun kaikkialta joudutaan leikkaamaan. Sen sijaan pääpaino on pantava hallituksen kärkihankkeisiin.

Reaalisen kilpailukyvyn kannalta erityisen kiinnostava kärkihanke liittyy korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistamiseen innovaatioiden kaupallistamiseksi. Kärkihanke sisältää monia merkittäviä tavoitteita ja huomattavia lisäpanoksia Tekesille ja Suomen Akatemialle tämän asian edistämiseen. Kärkihankkeen kantava tausta-ajatus on, että Suomessa on kehitettävä osaamiskeskuksia ja tuettava innovatiivisten ekosysteemien muodostamista.

Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri esittää 11.7. julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että leikkauksia on kohdennettava siten että ”tieteen kova ydin säilyy”. Tähän mielipiteeseen on syytä yhtyä, mutta tämän hetken peruskysymys on pikemminkin siinä, miten tämän ”kovan ytimen” vaikutuksia yhteiskuntaan voidaan vahvistaa. Sellaisessa kriittisessä tilassa, jossa nyt olemme, on aivan ensiarvoisen tärkeää hyödyntää täysimääräisesti tutkimuksen tuloksia.

Yliopistojen tehtävä on tutkimus ja koulutus, mutta yliopistojen pitää myös huolehtia tutkimustulosten hyödyntämisestä yhteiskunnassa. Tutkimuksen hyödyntäminen kuuluu myös Suomen Akatemian lakisääteisiin tehtäviin.

Tutkimuksen hyödyntäminen on jäänyt pahasti valtion tuen maksimoinnin jalkoihin. Yliopistojen rahoitusmalli painottaa julkaisuja ja tutkintoja. Tutkijan ura on myöskin sidottu julkaisuihin. Tästä on seurannut, että yliopistojen ja tutkijoiden kannusteet ja motiivit suuntautuvat lähes yksinomaan akateemisten julkaisujen tuottamiseen. Esimerkiksi yliopistoissa esiintyy nihkeyttä Tekes-hankkeita kohtaan, koska niissä tähdätään sovelluksiin ja niiden puitteissa ei ole riittävästi mahdollisuuksia akateemisiin julkaisuihin.

Yliopistojen rahoitusmallia on pikaisesti muutettava ja etsittävä uusia tapoja tutkia asioita ongelmalähtöisesti. Erityisesti tarvitaan uusia tapoja toimia yhteistyössä yritysten kanssa. Tämä ei tarkoita tinkimistä ilmiöiden tieteellisestä käsittelystä, vaan yhteiskunnalle tärkeiden asioiden — ml. ilkeiden ongelmien kuten ilmaston muutoksen — ottamista vakavasti niin tieteessä kuin liiketoiminnassa.

 

Suomella on kiistattomia vahvuuksia

Vaikka yhteiskuntasopimus kaatuikin, Suomella on silti runsaasti vahvuuksia, joiden varaan tulevaisuus voidaan rakentaa. Hyvinvointiyhteiskuntamme perusteet ovat kunnossa, ihmisten koulutus- ja osaamistaso ovat korkealla ja olemme kokeilunhaluisia ja kekseliäitä. Erityisen positiivista on nuorten kiinnostus yrittämiseen. Myös nuorten muotoilijoiden luovuus on saanut kansainvälistä tunnustusta.

On selvää, että pitkään jatkunut taantuma ja korkea työttömyys ovat vetäneet mielialoja alaspäin. Edellinen hallitus ei pystynyt luomaan uskottavaa tulevaisuuskuvaa eikä tekemään tarvittavia päätöksiä.

Uusi hallitus aloitti päättäväisesti, mutta herätti heti ristiriitaisia tunteita. Leikkauslistat kauhistuttivat ja perussuomalaiset epäilyttivät monia. Hallituksella on nyt totuuden hetki: kykeneekö se esittämään positiivisen vision kriisin voittamiseksi ja Suomen nostamiseksi ylös kuopasta? Uskon, että kestämme leikkauksetkin, jos tiedämme, että asiat saadaan kuntoon ja reaalinen kilpailukykymme nousee tasolle, jolla meidän oikeasti pitäisi olla ottaen huomioon vahvuutemme.


Antti Hautamäki on filosofian tohtori ja emeritusprofessori, joka on toiminut Jyväskylän yliopiston Agora-keskuksen johtajana ja tutkimusprofessorina sekä Sitran tutkimus- ja innovaatiojohtajana. Hän työskentelee konsulttina yrityksessään Konsultointi Kestävä Innovaatio.

”Yhteiskuntasopimuksella” painostaminen


Nykyinen hallitus jatkaa Kataisen ja Stubbin hallitusten jalanjälkiä korostetuimmilla menetelmillä. Jo ennestään romutetun hyvinvointivaltion raunioita murretaan kivi kiveltä. Kaiken kukkuraksi pääministeri Juha Sipilä suorastaan kiristää hyväksymään palkansaajille selvästi vahingollisen ”yhteiskuntasopimuksen”, tai muuten kansan on valmistautuminen rajuihin taloudellisiin poistoihin.

Jo ennen yhteiskuntasopimusta lietsottiin yhteiskunnan perikatoa. Säästöohjelma suuntautui lähes täysin yhteiskunnan köyhimpiä kohtaan. Karsinnat kohdistuivat asuntovelallisen korkovähennysoikeuden eliminoimiseen, työttömyysturvan puolittamiseen, pitkäaikaistyöttömien ohjaamiseen kunnan vastuulle, pyhäkorvauksien poistamiseen, sähköveron nostamiseen, lapsilisän sekä opintotuen indeksisidonnaisuuden lakkauttamiseen.1

Myös nykyisen hallituksen tulisi muistaa, että Suomen perustuslaki velvoittaa valtiosäännön mukaan edistämään oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa (ks. 1 §). Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä (6 § 1 mom.). Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella (6 § 2 mom.).

Palkkojen ja perustoimeentulon alentaminen sekä  muut ”leikkaukset” eivät paranna maan taloutta, vaan huonontavat sitä. Näin käy jo siitä syystä, että juustohöylä tai paremminkin leikkuupuimuri menetelmä rapauttaa kansan ostovoimaa.

Yhteiskuntasopimus

Alun perin yhteiskuntasopimustermiä käytti Jean-Jacques Rousseau teoksessaan Yhteiskuntasopimuksesta. Yhteiskuntasopimukseen pohjautuvaa valtioihannetta kannattivat häntä aikaisemmin jo Thomas Hobbes, John Locke ja Hugo Grotius. Mainitut filosofit tuskin väittivät tämän sopimuksen olevan todenmukainen selitys valtion synnyille. Ehkä paremminkin kysymyksessä oli filosofinen perustelu sille, miksi valtio on olemassa.2

Siten yhteiskuntasopimus voi olla yleinen eettinen julkisen moraalin yhteiskuntafilosofinen perustelu, jonka mukaisesti luonnontilassa olevat ihmiset muodostavat keskenään sopimuksen, jolla he luovat valtion. Asia voi olla näinkin.

 

Sipilän ”yhteiskuntasopimus”

Sipilän yhteiskuntasopimus ei sisällä sitä yhteiskunnallisfilosofista latausta kuin valistusajan filosofien vastaava y-sopimus. Nyt yhteiskuntasopimuksella viitataan Juha Sipilän ilmaisemaan poliittiseen käsitteeseen. Kysymyksessä on Sipilän hallituksen tavoite konsensuksen saavuttamiseksi työmarkkinakysymyksissä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Tällainen ”yhteiskuntasopimus” edustaa paremminkin sanelupolitiikkaa eli diktaattia kuin kaikkia osapuolia huomioivaa sopimusta. Tavoitteena on siis tulopoliittinen ratkaisu.

 

Yhteiskuntasopimus painostuskeinona

Yllä olevan luvun mukaan Sipilän ”yhteiskuntayhteisymmärrys” soveltuu mainiosti kiristyksen tai painostuksen menetelmäksi.

SSS-hallitus.
SSS-hallitus.

Tämä käsitys vahvistuu, kun ehtona on, että mikäli yhteiskuntasopimukseen ei suostuta, vaaditaan työmarkkinajärjestöiltä työajanpidennystä, palkkojenalennusta ja verojen korottamista. Arvioiden mukaan muun muassa lapsilisistä vähennettäisiin 120 miljoonaa euroa sekä opintotukea karsittaisiin 25 miljoonalla eurolla.3

Valtiovarainministeriö kuitenkin huomauttaa, että arviot ovat alustavia ja tulkinnanvaraisia.

Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelma on päättänyt noin 1,5 miljardin euron lisäsäästöistä ja veronkorotuksista, jotka toteutetaan, mikäli hallituksen tavoittelema yhteiskuntasopimus ei synny.4

SAK:n ja metalliliiton talo Helsingin Hakaniemessä. Juha Sipilän hallitus painostaa ammattiyhdistysliikettä kovilla uhkauksilla.
SAK:n ja metalliliiton talo Helsingin Hakaniemessä. Juha Sipilän hallitus painostaa ammattiyhdistysliikettä kovilla uhkauksilla.

Valtion menojen toimenpiteitä tarkastellaan suhteessa seuraaviin ryhmiin: lapsiperheet, opiskelijat, yritykset, eläkeläiset, työttömät ja työllisyyspolitiikka.  Lisäksi muodostetaan ryhmät julkiset palvelut ja hallinto sekä koulutuksen järjestäjät, koska näihin luokiteltuja toimenpiteitä ei suoraan voitu kohdistaa edellä mainituille ryhmille.4

 

Miksi talous ja yhteiskunta ovat rauniona?

Suomen taloudellisesta taantumasta ja muusta yhteiskunnallisesta kurjuudesta ei voida syyttää esimerkiksi kotimaassa toimivia yrittäjiä, palkansaajia, työttömiä, eläkeläisiä ja lapsiperheitä.

Suomen taloudelliseen kurjistumiseen on syynä virallisen Suomen ja sen poliittisen johdon antautuminen ylikansallisen jättiläiskorporaatioiden ja globaalien pankkiirieliitin lypsettäväksi. Ihmisten tuottamat rikkaudet ja kansallinen varallisuus luovutetaan ulkomaiseen omistukseen. Globaali eliitti tietää, että lypsettävää lehmää ei kannata myydä teuraaksi. Ainakaan vielä.

Suomi ajautui jo vuonna 2008 taloudelliseen matalasuhdanteeseen globaalin finanssikriisin seurauksena, mutta kuitenkaan tätä ei luokitella lamaksi. Finanssikriisin syitä olivat muun muassa ”Yhdysvaltain keskuspankin” pitkään ylläpitämä matala korkotaso, joka nosti asuntohintoja, maksukyvyttömien asiakkaiden holtiton asuntoluototus ja asuntolainoille vuonna 1997 säädetyt veroedut5 ja näiden huonojen asuntoluottojen monimutkainen arvopaperistus sekä riskinotto, jonka erääksi syyksi on arveltu valtion pelastuspakettien tuottamaa moraalikatoa.

Moraalikato tarkoittaa riskinottoa siten, että riskinseuraukset koituvat jollekin muulle. Moraalikato on kysymyksessä myös silloin, kun myydään lähes arvottomiksi tulevia osakkeita ja spekulatiivisia johdannaisia, joiden ansiosta ajaudutaan vararikkoon. Niinpä perikatoon joutuneet ohjautuvat näiden katteettomien sijoitusten myyneiden sionististen pankkien velkaorjuuteen, korkoa korolle menetelmällä.

Yhdysvaltain keskuspankki eli Federal Reserve System (Fed) on kahdentoista yksityisen sionistisen eliitin pankkien omistuksessa. Fedin omistaa siis yksityinen pankkien kartelli, eikä se siten ole Yhdysvaltojen keskuspankki, vaikka näin virallisesti väitetään.

Tiettyjen taloustieteilijöiden mukaan maailman johtava talousmahti, Yhdysvallat, alkoi joskus 1970-luvulla tukea omaa ylivaltaansa kartuttamalla tietoisesti alijäämiään. USA:n toimet johtivat ennennäkemättömään rahoitusmarkkinoiden kasvuun muiden talouden sektoreiden kustannuksella. Taloudellista kasvua luotiin halvan lainan ja moninaisten arvopapereiden kautta – velan avulla.6

Varoufakis näkee Suomen, Euroopan ja koko maailmantalouden ongelmien keskiönä ylijäämien kierrätyksen. Makrotalouden eli koko talouden ilmiöiden (yksilöt, kotitaloudet ja yritykset) erään lainalaisuuden mukaan yhden valtion kauppa-alijäämää vastaa aina toisen valtion tai toisten maiden ylijäämä. Tämä ryhmitelmä vahvistuu, kun maat ovat sidoksissa toisiinsa poliittisilla päätöksillä kehitetyllä valuuttakytkennällä, kuten 1920-luvun kultakannalla, 1940–1970-lukujen Bretton Woods –sopimuksella sekä nykyisellä eurovaluutalla. Siten pääoma, joka virtaa ylijäämämaista alijäämämaihin rahoitussektorin välityksellä, aiheuttaa alijäämämaissa hintakuplia ja näennäistä velkaan perustuvaa kasvua. Se villitsee entisestään ylijäämämaista saapuvaa tuontia niin kauan kuin velkojen korot maksetaan ja illuusio talouden hyvinvoinnista jatkuu.6 Nämä kuplat luonnollisesti poksahtavat aikanaan jättäen alijäämämaihin suunnattoman velkamäärän, josta ikinä ei voida suoriutua. Näin kävi Kreikalle ja lievemmin esimerkiksi Espanjalle ja melkein myös Suomelle.

Kustannuksen Euroopan, kuten Suomen lamasta tulisi osoittaa sionistisille keinottelupankeille, Yhdysvalloille sekä kansainvälisistä sopimuksista vastaavalle eliitille.

Ehkä suurin niukkuutta aiheuttava tekijä niin yksityisesti kuin myös valtioita ajatellen on pankkien rahoitus-systeemissä. Uuden rahan ilmestyminen kiertoon tarkoittaa asiakkaiden velkaantumista yksityisille pankeille. Velkaa ei koskaan pystytä maksamaan takaisin kokonaan. Koron takia velan osuus on aina suurempi, kuin raha, jolla velkaa lyhennetään. Velkakierteestä hyötyvät globaalit yksityiset pankit, jotka kahmivat korkorahat ilmaisena rahana. Korkorahaa ei siis ole luotu missään, vaan se saadaan esimerkiksi velallisen tekemän työmäärän palkasta. Kansainvälinen pankkijärjestelmä kiskoo siis kansalaisten ja valtioiden selkänahasta ilmaista rahaa laittamatta itse tikkua ristiin. Tästä systeemistä tulee irrottautua!

 

Miksi rahaa riittää Suomesta ulkomaille?

Oman lukunsa varojentuputtamisesta ovat muodostaneen Suomen eri kriisimaiden tukemiset, mutta emme paneudu tähän problematiikkaan tässä yhteydessä enempää.

EU:ssa tapahtuu veropakoilua noin 1000 miljardin euron edestä vuodessa verovaroista. Varmaan myös Suomen osuus tästä kakusta on riittävän suuri. Tähän olisi puututtava.

Yleisessä tiedossa on veroparatiisiyhtiöiden kautta tapahtuva veronkierto. Tämä on todellakin suuri ja ylikansallinen dilemma. Ne yritykset ja jättiläisyhtiöt, jotka eivät kanna veroa kotimaahansa, nakertavat rehellisten veronmaksajien sekä yritysten leipäkannikkaa, Samalla veroparatiisisysteemi tärvelee markkinoita ja ylläpitäen kriminaliteettia.

Euroopan unioni on luvannut Ukrainalle vähintään 11 miljardin euron tukipaketin. Tänä vuonna Brysselistä Kiovaan siirrettiin 600 miljoonaa euroa. Rahat ovat peräisin EU:n omasta budjetista eli veronmaksajilta.

Kuluvana vuonna Suomen osuus Ukrainan sponsoroinnista on yhteensä 6,1 miljoonaa euroa, ja lisätukea on suunniteltu annettavaksi vielä yhteensä miljoonan euron edestä. Viime vuonna Suomi pönkitti Ukrainaa 6,4 miljoonalla eurolla sekä lähetti sinne lisäksi asiantuntijoita noin 1,5 miljoonan euron edestä.

Suomen poliittinen johto tukee läntistä valtioterrorismia ja ärsyttää Venäjää. Puolueettomuuspolitiikka on heitetty kaivoon.
Suomen poliittinen johto tukee läntistä valtioterrorismia ja ärsyttää Venäjää. Puolueettomuuspolitiikka on heitetty kaivoon.

Miljardöörioligarkkien eli sionistisen mafian hallitsema Ukraina on yksi maailman korruptoituneimpia valtioita. Transparency Internationalin mukaan Ukraina on 142:la sijalla korruptiolistalla, joka sisältää 175 valtiota. Lisäksi Ukrainaan muodostettiin sionistivaikutteisen länsimaisen globaalistieliitin konfliktipesäke. Pyrkimyksenä oli sotilaallisen, taloudellisen ja poliittisen hegemonian laajentaminen aivan Venäjän rajojen tuntumaan. Tällä tavoitellaan geopoliittisen elintilan laajentumista ja samalla ristiriitojen lietsomista lännen ja idän välille.7 Toki myös Venäjällä häärii omat sionistiset pesäkkeet.

EU ja Suomi tukevat siis valtioterrorismia, sillä miksi muuksi yllä olevan nojalla Ukrainan hallintoa voitaisiin kutsua. Myös USA täyttää kirkkaasti valtioterroristin vaatimukset. Suomen pitäisi todellakin luopua terroristien tukemisesta ja ottaa käytäntöön puolueettomuuspolitiikka.

Rahaa siis riittää ulkomaille, koska Suomen poliittinen eliitti toimii globaalien talous- ja pankkiirieliittien asiamiehinä sekä Suomen sisäisinä vihollisina kotimaassaan.

 

Lopuksi

Sipilän hallituksen yhteiskuntasopimus on pelkästään työmarkkinaratkaisu, sillä oikea yhteiskuntasopimus kattaisi yhteiskunnallisten ongelmia kokonaisvaltaisen huomioimisen, jossa huomiota kohdistettaisiin köyhien ja hyvin äveriäiden muodostaman kuilun kaventamiseen, eläkeläisten sekä lapsiperheiden aseman edistämiseen, huomion kiinnittämistä työttömien asemaan ja maanviljelijöiden tilanteen tulkintaan ja niin edelleen.

Suomen tulisi luopua EU:n jäsenyydestä, eurosta, isäntämaasopimuksesta ja pysytellä kaukana Nato-jäsenyydestä. Rahanluonti oikeus tulisi varata valtiolle, Suomi tarvitsee oman valuutan ja itsenäisen talouspolitiikan. Suomalainen valtamedia jäljittelee uskollisesti kansainvälisen lehdistön valtavirtaa. Se ajaa yksityisten pankkien, monikansallisten suurkorporaatioiden ja EU:n etua. Suomessakin massamedia esimerkiksi suosii maahanmuuttoa ja suomalaisen alkuperäiskulttuurin mitätöintiä. Suuret tiedotusvälineet pitäisi kansallistaa.

Lisäksi pyytäisin boikotoimaan laajalevikkisiä sanomalehtiä, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomat, Aamulehti, Etelä-Suomen Sanomat jne. aiheellista olisi suhtautua kriittisesti valtamediaan, sillä se ei toimi vallan vahtikoirana ja on vain sionistisen lännen äänitorvena. Täytyy huomata, että valtamedian kahleista vapautuminen luo pohjan itsenäisen Suomen aamun sarastukselle.

 

Markku Juutinen

 

Lähde

  1. Valtioneuvosto/hallitusohjelma.
  2. Rousseau, Jean-Jacques (1762) Yhteiskuntasopimuksesta, eli, Valtio-oikeuden johtavat aatteet. Karisto. (Suomentaja: J. V. Lehtonen 1918).
  3. Savon Sanomat (10.8.2015). Yhteiskuntasopimus on työmarkkinaratkaisu.
  4. Valtioneuvosto. (10.8.2015). Arvio hallituksen lisätoimenpiteiden kohdistumisesta.
  5. How Government Stoked the Mania WSJ 3.10.2008
  6. Varoufakis, Yanis (2014). Maailmantalouden Minotaurus. Vastapaino, Tampere.

 

  1. Ukrainan tilanteesta yms.:

Ukraine: NATO’s Eastern Prize by Wayne Madsen (16 Dec. 2013)

http://www.voltairenet.org/article181535.html 

Translation Alizée Ville, Voltaire Network, (5 Dec 2013)

http://www.voltairenet.org/article181368.html 

Globalresearch 

Itä-Euroopan varustamisohjelma 

John Foster Dulles (1953-1959). USA:n ulkoministeri; D. Neff 1995/2002, Fallen Pillars: U.S. Policy Towards Palestine and Israel Since 1945, s. 99; Duke 2003, 143.

Israelin Venäjän-kumppanuus